Tutkimus ja kehitys

Keliber tekee laajaa tutkimus- ja kehitysyhteistyötä julkisten toimijoiden kanssa.

Keliber on toteuttanut useita T&K-hankkeita GTK:n, VTT:n, Oulun yliopiston, Aalto yliopiston, Kokkolan yliopistokeskus Chydeniuksen, Centria-ammattikorkeakoulun, Oulun ammattikorkeakoulun ja useiden muiden toimijoiden kanssa. Hankkeissa on lisäksi ollut mukana useita teollisuuskumppaneita. Hankkeiden merkittävin ulkopuolinen rahoittaja on ollut Business Finland. Muita rahoittajia ovat olleet EU:n EIT RM ja H2020 ohjelma.

Tällä hetkellä olemme mukana seuraavissa T&K-yhteistyöprojekteissa:

BATCircle
Business Finland rahoittama projekti, jossa pyritään mm. lisäämään litium-ioni akkujen kierrätystä.

BATTRACE

Akkumateriaalien jäljitettävyys ja kestävä tuotanto BATTRACE-projektissa kehitetään teknologiaa akkumineraalien, -metallien ja -materiaalien jäljitettävyyteen ja kestävään tuotantoon. Hanketta koordinoivat yhdessä GTK ja VTT. Sen lisäksi, että Keliber osallistuu jäljitettävyystyökalun kehittämiseen, yhtiö kehittää myös sekundääristen kierrätysperäisten litiumvirtojen hyödyntämismenetelmiä litiumhydroksidituotannossa.

BIOFEGG (ERA-NET)

DECARBONATE

Business Finlandin rahoittama ja VTT:n koordinoima hanke, jossa kehitetään keinoja teollisuuden ilmastovaikutusten pienentämiseksi mm. kiertotalouden keinoin

IPCEI
Keliber on yhtenä neljästä Suomalaisesta yhtiöstä mukana akkualan ensimmäisessä IPCEI-hankkeessa (Important Project of Common European Interest) kehittämässä osaltaan kestävää litiumioniakkutuotantoketjua.

LiRef (EIT RM)

Libres (EIR RM)

MAA-kierto (EAKR) Centria AMK:n koordinoima kiertotalouteen liittyvä hanke, jota toteuttavat yhdessä Centria AMK ja LUKE yhteistyössä useiden teollisuusyritysten kanssa.

MIMEPRO

Business Finlandin rahoittama ja Oulun yliopiston koordinoima kiertotalouteen liittyvä konsortiohanke, jossa on mukana useita teollisuusyrityksiä.

Morecovery (EIT RM)

GTK:n vetämä monikansallinen hanke, jossa kehitetään metallien talteenottomenetelmiä teollisuuden sivuvirroista.

Mikäli olet kiinnostunut tekemään tutkimus- ja kehitysyhteistyötä kanssamme, ota yhteyttä asiantuntijaamme.

Pekka A. Tanskanen
Pekka A. Tanskanen
T&K-päällikkö

+358 (0)44 334 4938